Viime öinä en ole saanut nukutuksi. Olen mennyt väsyneenä nukkumaan, herännyt keskellä yötä ja valvonut. Tarkkaillut omaa oloani ja ihmetellyt, miksi olen taas valveilla keskellä yötä. Ikkuna on auki, kuulen sateen äänen ja kovan tuulen puissa. Syksy on tullut, ilma viilenee. Minulla on kuuma. On vähän yököttävä olo, enkä koe kehoani enää täysin omakseni.
Lapsettomuusmatkamme on kestänyt nyt kolme ja puoli vuotta. Alussa oli epävarmuutta: osaisinko olla hyvä äiti? Nyt uskon, että osaisin, mutta en ole varma saanko koskaan siihen mahdollisuutta.
Etsin netistä vastauksia kysymyksiini. Voisiko yököttävä olo liittyä follitropiini (FSH) hormonin romahtamiseen kehossani? Mutta miksi minulla sitten on vähän pahoinvoiva olo? Ei liian paljon, mutta riittävästi, että en saa enää unen päästä kiinni. Unettomuus on myös ahdistuksen oire. Ketäpä ei ahdistaisi, jos kolmen ja puolen vuoden jälkeen ei toivottua lasta ole kuulunut.
Surffailen läpi keskustelupalstoja, joista useat olen vuosien saatossa lukenut läpi jo moneen kertaan. Ensimmäisiä kertoja kirjoituksia silmäillessäni en ymmärtänyt monista sanaakaan. Nyt oi:t, iui:t, follit, punktiot, tuoresiirrot, PASsit, negat ja posit ovat tulleet tutuksi. Folli kuulosti alkuun foililta, kantosiivin liikkuvalta purjealukselta tai leijasurffauslaudalta. Niitä näkee usein Helsingin edustalla. Nyt koko elämäni tuntuu olevan pelkkää follien mittailua, niiden odottelua.
Olen tosi väsynyt. Fyysisesti en edes kovin, henkisesti kylläkin. On yllättävää, ettei lapsettomuuden psykologista puolta hoideta julkisella aktiivisemmin. Kolme ja puoli vuotta epävarmuutta on pitkä aika kenelle tahansa.
On vähemmän pimeää, pilvinen yö on muuttumassa hämäräksi aamuksi. Luen jonkun lapsettomuusblogista, että blogi on halpa terapeutti ja lukijoiden tuki matkalla tärkeää. En muista kenen lapsettomuusmatkaa siinä blogissa luin ja onnistuivatko he lopulta saamaan oman biologisen lapsen vai eivät, mutta kokemuksen jakaminen tuntuu järkevältä. Niinhän minäkin olin päätynyt hänen luokseen. Valtava määrä tukea tulee etsiessä tietoa niiltä, jotka elävät tätä samaa, hidasta helvettiä läpi.
Kuljemme jatkuvasti vastavirtaan. Aloitan matkan nyt alusta, tietämättä vielä milloin, jos koskaan, saavumme perille.
Toivon sinun, lukija, tietävän ettet ole tällä matkalla yksin – vaikka joskus siltä tuntuukin.
Tyynellä merellä 
Jätä kommentti