Tyynellä merellä

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n mukaan joka viides hedelmällisessä iässä oleva kärsii Suomessa lapsettomuudesta.

Jos olisin antanut vain hormonien viedä, olisimme varmaan aloittaneet lapsen yrittämisen heti aloitettuamme seurustelun. 24-vuotiaana olisin ollut varsin ihanteellisessa hedelmällisessä iässä, mutta ehkä joku muukin on huomannut, että nykynuorten – tai nykymilleniaalien – elämä on kovin erilaista kuin vanhempiemme nuoruudessa. Minun syntyessäni isäni oli 26-vuotias, äitini 24. Näin jälkiviisaana ehkä toivon, että olisimme jo tuolloin halunneet lapsia ja kokeneet olomme suhteessamme ja elämäntilanteessamme luottavaisiksi. Se ei kuitenkaan ollut meidän todellisuuttamme: ensin piti valmistua, päättää mihin maahan asettuisimme, yrittää vakiinnuttaa paikka työelämässä. Ja vakiinnuttaa myös meidän parisuhteemme.

Kouluiässä meille molemmille pidetty seksuaalikasvatus keskittyi ainoastaan ehkäisyyn. Kouluikäisen perspektiivistä 30-vuoden rajapyykki onkin mahdottoman kaukana, jossakin toisessa elämässä. Hedelmällisyydestä ja sen hiipumisesta opin aikuisena lehtiartikkeleista ja uutisista. Onneksi nuo tiedot olivat tulleet vastaan, joten osasin henkisesti varautua siihen, että ehkäisyn poisjättämisen jälkeen raskautuminen ei välttämättä tapahtuisi ihan hetkessä. Uskoin myös vanhaan myyttiin, että ehkäisy voisi vaikuttaa pidemmän aikaa naisen kehossa: nyt kuitenkin tiedän, että tutkitusti naisen mahdollisuus raskautua heti ehkäisyn poisjättämisen jälkeen on varsin hyvä.

Meidän kohdalla lapsitoiveen lykkäys olikin siis monen asian summa. Ajatus siitä, että elämän pitäisi olla valmis, istui tiukassa. Aiemmin mainitsemieni epävarmuuden ja fyysisten muutosten pelkäämisen lisäksi halusin tarjota lapselle vakaan elämäntilanteen ja taloudellista turvaa. Lisäksi pelkäsin valtavasti raskautumisen ja äitiyden vaikutuksia työllistymismahdollisuuksiini. Toivoin valtavasti, että onnistuisin saamaan vakituisen työpaikan ja ”oppimaan talon tavoille” ennen kuin olisi lapsen aika. Tarkemmin syitä, miksi lastensaantia lykätään kolmannelle vuosikymmenelle löytyy Väestöliiton Perhebarometreista 2020 Kuka haluaa lapsia 2020-luvulla? ja 2017 Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Perhebarometrit voivat ensi alkuun tuntua kuivilta ja virallisilta, mutta suosittelen näihin tutustumista lämpimästi kaikille, joille perheellistymisen suunnitteleminen ja toivominen on millään lailla ajankohtaista. Monet vanhemmuuteen liittyvät asiat mietityttävät ja koskevat erityisesti naisia, eikä työelämä kohtele miehiä ja naisia, eikä pienten lasten vanhempia, tasavertaisesti. Muunsukupuolisille tilanne on varmasti vielä monin verroin monimutkaisempi, kuin meidänkaltaiselle cis-heteroparille.

Veikkaan, että jos olisin vakituisessa työsuhteessa lapsitoive olisi ollut meidänkin kohdalla aikaisemmin keskustelussa. Myös läheisimmistä ystävistäni juuri kenellekään ei ollut omia lapsia. Ehkä lapseton elämä olikin juuri sitä, mitä itsekin toivoin, sen verta synkältä tulevaisuus tällä maapallolla hetkittäin näytti. Minulla ei myöskään ollut ruusuisen harhaista kuvaa lapsiperhearjesta. Olin ollut nuorena aikuisena aupairina ja tiesin hyvin, miten raastavia nukuttamiset ja aamulla päiväkotiin tai töihin lähtemiset voisivat olla. Aupair-pestini saikin minut huolehtimaan erittäin tarkkaan ehkäisystä.

Ylen artikkelissa Vauvaton elämä on kattavasti koottu eri syitä, miksi lukijat eivät ole hankkineet lapsia tai ovat saaneet lapsia vähemmän kuin ovat toivoneet. Niin. On niitä, jotka eivät hanki lapsia. Ja on niitä, jotka eivät niitä saa, vaikka lapsia kovasti toivovat. Artikkelissa lapsettomuuden syiksi mainitaan omat lapsuuden lamakokemukset, varallisuus (tai pikemminkin varattomuus), sopivan kumppanin puute, työelämän hektisyys ja epävarmuus, ikä sekä vapaaehtoinen lapsettomuus.