Kysyin tätä häneltä automatkalla kotiin ensimmäisen IVF-hoitomme jälkeisinä päivinä. Kysymys oli vilpitön: kolmen ja puolen vuoden murehtiminen on tehnyt maailmani raskaaksi. Lähes kaikki ajatukseni johtavat nyt lapsettomuuteen, vaikka murehtiminen ei muuta mitään tai saa aikaa kulumaan nopeammin. Hän mietti vastaustaan ja sanoi:
Olemme hyvin stereotyyppinen pari, vaikka se ärsyttääkin sanoa: sinä ajattelet asioita liikaakin ja minä taas pyrin olemaan murehtimatta. Se ei tarkoita, että en myös murehtisi, mutta en anna sille niin suurta sijaa arjessamme. Minulla on työni, mihin on pakko keskittyä, omia projekteja, joita haluan edistää, harrastuksia, jotka vaativat aikaa. Aika kulkee niin pelottavan nopeasti ja huomaan, että jos en ota näille minulle tärkeille asioille tilaa on vuosi taas kulunut hetkessä ohitse. Huolehdin sinusta ja huolehdin lemmikistämme. Murehtimalla tätä en voi muuttaa mitään. Mietin, että jos osamme olisivat erilaiset, ehkä minäkin murehtisin enemmän.
Ymmärrän hyvin mitä hän sanoo. Haluaisin mielelläni heittäytyä työni vietäväksi, jotta minulla olisi muuta ajateltavaa. Tällä hetkellä olen kuitenkin kotona ja minulla on aikaa murehtia.
Uskon, että olet oikeassa. Lisäksi sekin varmaan vaikuttaa, että sinulle tämä kaikki ei tapahdu kehossasi. Minä tunnen sen koko ajan: alavatsan kipu ja nipistely, huonovointisuus, jokainen kuuma aalto ja yö, jona on vaikea nukkua. En haluaisi olla nainen, joka ei osaa ajatella mitään muuta, mutta muun ajatteleminen on vaikeaa, kun kehoani särkee joka ainut hetki.
Hän ymmärtää. Miehen osa lapsettomuuden hoidossa on fyysisesti paljon, paljon helpompi.
Osaisinpa minäkin olla murehtimatta. Siksi päätin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen – että saisin sisälläni vellovat ajatukset purettua jonnekin. Toivon, että tämän kaiken aukikirjoittaminen auttaa minua – ja ehkä sinuakin – nukkumaan paremmin.
Tyynellä merellä 
Jätä kommentti