Ensimmäiset kuukautiset IVF-hoidon jälkeen

Written by:

Epäonnistuneen IVF-hoidon jälkeen ensimmäinen viikko oli minulle todella vaikea, vaikka tavallaan hoito olikin saavuttanut juuri sen mitä pitikin: tiesimme nyt, miksi hedelmöittyminen ei ole onnistunut ja tiesimme myös, että hoitoamme voidaan edelleen jatkaa julkisella ja että hoitokaavamme tullaan tulevaisuudessa muuttamaan ensimmäisen hoidon perusteella. Munasolukeräyksen jälkeen varoitellaan, että kuukautisten kaltaista tai kevyempää vuotoa voi tulla viikonkin ajan, mutta keräyspäivää lukuunottamatta en siteitä tarvinnut. Kuitenkin kaikki muut punktion jälkeiset oireet vaivasivat ja toivoin hartaasti, että kuukautiset alkaisivat mahdollisimman pian ja huuhtoisivat koko tämän paskan minusta pihalle. Punktiokivut ja ilmeisesti hormoonien vaikutukset hellittivät noin viikossa, jolloin ensimmäistä kertaa uskalsin kokeilla olla intiimisti puolisoni kanssa – joka sekin teki kipeää. Tuntui pahalta, että kaiken tämän muun lisäksi myös fyysinen läheisyys ja nautintokin tuntui ikävältä, mutta onneksi kumppanini oli todella hellä ja ymmärtäväinen vaikealle ololleni. Onneksi mikä ikinä nyt sitten munasarjojen tietämillä olikaan kipeänä helpotti muutaman päivän lisäodottelulla.

Kiertopäivänä 24, kymmenen päivää munasolukeräyksen jälkeen, huomasin ensimmäisen kuukautisveren kaltaisen asian vessassa käydessäni. Ensimmäiset kaksi päivää vuoto oli tummaa, selvästi munanjohtimiin punktion seurauksena pakkautunutta verisakkaa, kunnes kuukautiset kunnolla alkoivat. Onneksi olin keskustelufoorumeilta lukenut jo ennakkoon, että keräyksen jälkeen ensimmäiset kuukautiset voisivat olla tavanomaista kivuliaammat ja runsaammat, koska tämä todellakin piti omalla kohdallani paikkansa. Yleensä syön kipulääkkeitä kuukautisiini ehkä muutaman parasetamolin kierron toisena ja toisinaan kolmantena päivänä, nyt olen ollut ollut jatkuvan ibuprofeiini+parasetamooli kipulääkityksen ja kuumavesipullon varassa jo kolme päivää yötä päivää ja silti läpi pääsee välillä iskemään todella kivuliaita kramppeja, jotka nostavat kyyneleet silmiin. Kevyemmistä siteistä tai tampooneista ei tässä kohtaa ole juuri mitään iloa.

Freepik

Luojalla, jos sellainen ihmisen evoluution taustalla on, on ollut todella kehno huumorintaju miettiessään mitä kaikkea naiset voisi laittaa käymään läpi keskimäärin noin neljäsataaviisikymmentä kertaa elämänsä aikana, siis yhteensä noin seitsemän vuotta elämästään. Onneksi useimmat kuukautiset eivät kuitenkaan itselleni ole näin kivuliaita.

Kuukautisten alkaminen näin aikaisin on mielelleni hyvä asia kun taas yksi epäonnistunut vaihe tässä lapsettomuusmatkassa jää vääjäämättä taakse ja samalla jännittää. Jos kuukautiset tulevat tämän jälkeen normaalissa rytmissään saamme ilmoittautua seuraavaan ICSI-hoitoomme jo kuukauden kuluttua. Hoitojen alkaminen seuraavista kuukautisista ei kuitenkaan ole mitenkään varmaa, kun ymmärtääkseni ylilääkäri päättää ilmoittautuneiden joukosta, ketkä jonosta otetaan hoitoon jos kaikille ei ole tilaa. Pitkällä hoitokaavalla lisääntymistieteen yksikön vuoden vaihteen lomakausi on osumassa juuri hoitojen kriittisimmän vaiheen aikoihin ja HUS on muuttanut lapsettomuushoitojen jonokäytäntöjä syksyllä 2024, joten on hyvin todennäköistä, ettemme saa lupaa aloittaa hoitoja vielä seuraavasta kierrosta.

Yritän olla jännittämättä. En kuitenkaan voi mihinkään tästä itse vaikuttaa, joten parempi on yrittää jatkaa elämää niinkuin tämä kaikki olisi maailman luonnollisin asia, joka tapahtuu kerran kuukaudessa mistään muusta riippumatta.

Jätä kommentti

Latest Articles