Muutaman päivän kuluttua 35-vuotissyntymäpäivästäni ja neljä kuukautta ensikäyntimme jälkeen lisääntymistieteen yksikössä saamme luvan ilmoittautua lapsettomuushoitoihin. Tiedon tullessa olemme lomalla puolisoni perheen luona. Sulkeudun huoneeseemme ja luen yksin Omupolulle ilmestyneen ovulaatioinduktiohoidon hoitopolun ohjeet läpi kohta kohdalta, jotka merkitään hoitopolulla yhdellä klikkauksella suoritetuksi.
Ensimmäistä kertaa käsittelen lapsettomuuttamme todellisuutena. En jaksa lukea kaikkea saatavilla olevaa informatiota heti läpi, vaikka tieto on esitetty lyhyesti ja helposti ymmärrettävästi. Tuntuu vaikealta käsittää, että tämä todella on meidän todellisuutta ja ”maailman helpoin ja luonnollisin asia” – lapsenteko – ei kohdallamme onnistu. Ajattelen, että haluaisin lukea polulla annetut ohjeet yhdessä puolisoni kanssa. Ohjeiden mukaan molempien hoitoon osallistuvien tulee suorittaa tehtävät – eli lukea polulla annetut ohjeet – itsenäisesti. Matkalla ollessamme puolisoni haluaa nauttia sukulaistensa seurasta, joita hän pääsee näkemään aivan liian harvoin.
Luen hoitopolun Usein esitetyt kysymykset kohdan 34 kysymystä ja vastausta huolellisesti läpi monta, monta kertaa. Vastauksissa kerrotaan mm. lisääkö COVID-19-infektio raskaushäiriöiden riskiä, kannattaako kaikki hoidonaikana tarvittavat lääkkeet ostaa kerralla, voiko positiivisesta ovulaatiotestistä ilmoittaa klinikalle vielä kello 8:00 jälkeen jos on aamulla nukkunut pommiin ja sattuuko inseminaatiohoito.
Kaiken saatavilla olevan tiedon voisi helposti lukea yhdessä keskittyneessä illassa. Tulevien kuukausien kuluessa tulen kuitenkin lukemaan ovulaatioinduktiohoitopolulla olevat ohjeet ja vastaukset vielä useampaan kertaan läpi.
Epätietoisuus tulevasta on lapsettomuuden läpikäymisessä lähes kaikkein vaikeinta.
Tyynellä merellä 
Jätä kommentti